Monthly Archives: May 2026

Odottavan aika on pitkä

28.5.2026

Edellisestä päivityksestä on vierähtänyt kokonainen kuukausi, mutta eipä tässä välissä ole hirveästi ehtinyt tapahtua. Vapautumista eli hallinnan luovutusta odotellessa ei ole paljon muuta tekemistä kuin suunnitella suuria.

Jotain käytännön asioita voi kuitenkin hoitaa. Erilaisia palvelusopimuksia pitää siirtää vanhalta asukkaalta uudelle, ja niitä onkin aikamoinen määrä. Sähkö, vesi, jäte, data, kaukolämpö ainakin. Mietin ensin, että jättäisin VDSL2-sopimuksen uusimatta, koska taloon on tulossa valokuitu vielä syksyn aikana eli ihan muutaman kuukauden sisällä. Sitten älysin, että jos kuitu viivästyy, ei kuparia enää saa jos sen nyt antaa katketa, koska “uusiin” liittymiin ainoa vaihtoehto on jokin 5G-härpäke. Koska mikä tahansa langallinen teknologia voittaa langattoman vastaavan, niin siirrätin myös kuparinetin lopulta omiin nimiini.

LVI-urakan suunnittelusta on tehty tarjouspyyntö, ja siihen saadaan toivottavasti vastaus vielä lähipäivinä. Tätä varten tarvittiin piirustuksia, jotka olivat tietenkin olemassa vain paperisina. A1-kokoisia lakanoita ei kotikoneilla käsitellä, mutta suurkuvia skannaava valokuvaliike löytyi helposti. Tarkkojen kuvien päälle on kätevä piirrellä tietokoneella kaikenlaisia suunnitelmia, kunhan huomioi että yllättävän moni juttu on rakennettu eri tavalla kuin piirustuksiin on piirretty, ja myöhemmissä remonteissa asiat ovat muuttuneet vielä lisää. Seiniä ja ovia on eri paikassa, vesikiertoinen lattialämmitys onkin oikeasti sähköinen, ja muuta sellaista.

Heti hallinnan luovutusta seuraavalle päivälle on sovittu asbestikartoitus sekä takka-/uunimestarin käynti koskien vanhan leivinuunin purkua. Myös kotikylmiön kylmälaitteiston tyhjentäminen aineista on tilattu samalle päivälle. Muuten se osataan kyllä purkaa itsekin.

Rompetta joutuu kuljettamaan valtavia määriä. Alkuvaiheessa purettavaa tavaraa kulkee talolta lähimmälle Sortti-asemalle, ja myöhemmin uutta materiaalia rautakaupasta talolle. Tätä ennakoiden ostin käytetyn pakettiauton, jota voi myös hyödyntää tavaran kuljetuksessa muuton yhteydessä. Kertarysäyksellä muuttaminen ei tule kuitenkaan onnistumaan, vaikka suurin bulkki kannattaa antaa ammattimaisten muuttomiesten hoidettavaksi, joten kuljetettavaa riittää siinäkin hommassa. Pakun voi sitten myöhemmin myydä. Tavaratila vaatii pientä värkkäilyä, mm. uuden maton, mutta nytpä on aikaa tehdä tällaista valmistelevaa työtä.