18.4.2026
Kuntotarkastusraportti saapui. Myyjä esitti pari tarkennusta raporttiin, mitkä olivat ihan aiheellisia, ja tarkastaja pyöräytti vielä version, jossa nämä oli korjattu. Myyjän puolesta raportti on nyt siis kunnossa.
Seuraavaksi on meidän vuoromme ilmoittaa, edetäänkö kaupantekoon vai onko raportissa jotain sellaista, minkä katsomme olevan peruste kaupasta vetäytymiseen. Viimeinen tilaisuus kipata kortit, siis. Voi allekirjoituksen toki jättää tekemättä vielä kaupanteon hetkelläkin, mutta silloin joutuu pulittamaan korvauksen, joka ei ole aivan pieni.
Vaikka olen koko ajan ollut siihen suuntaan kallellaan, että talo kannattaa ehdottomasti ostaa jos se vain on siinä kunnossa kuin näyttääkin, niin on tämä lopullisen päätöksen tekeminen vaikeaa.
Kaikki merkit osoittavat siihen suuntaan, että talo on ikäisekseen täysin kunnossa, ja kun sen tekniikka ja ilme on modernisoitu nykyaikaisiksi, siinä ei pitäisi olla juurikaan valittamista uudisrakennukseen verrattuna. Toki runko on vanha, peltikatto on vanha, ikkunat ovat vanhoja, ja niin edelleen. Tekninen käyttöikä on kuitenkin loppumassa vain niistä kohteista, jotka aiotaan joka tapauksessa remontoida. Kaikki tämä on tiedostettu, ja hinta on kaikki tämä huomioidenkin erinomainen.
Kuntoraportti on jo ehditty luettaa työkaverilla, LVI-asiantuntijalla ja omilla vanhemmilla, ja hyvä etten ryhtynyt kyselemään pizzakuskin mielipidettä asiasta. Uutta infoa ei kuitenkaan irtoa. Raportti vahvistaa sen mikä jo tiedettiin, eikä siinä sanota, onko kauppa hyvä vai huono.
Verenpainemittariin tuli uusi ennätystulos. Jes!
