Kiirettä juhannusviikolla

18.6.2026

Juhannusaattoa pukkaa mutta kiirettä pitää. Toissapäivänä vietimme keittiösuunnittelijan kanssa monta tuntia talolla erilaisia vaihtoehtoja punniten, ja työ jatkuu parin viikon jälkeen havainnekuvilla ja lopullisilla materiaalivalinnoilla. Tulossa on avaimet käteen -asennus, jossa jopa rakennustyöt kuten lattian ja sisäkaton muutokset tehdään samaan pakettiin. Koska kerroksen muukin sisäkatto pitäisi uusia, täytyy selvittää jos kyseiseltä asennusporukalta saisi siihenkin tarjouksen.

Seuraavana päivänä paikalle saapui ikkunafirman edustaja, jonka kanssa kiersimme talon ja haimme uutta ilmettä alkuperäisten ikkunoiden ja ovien tilalle. Talossa on uskomattomat 11 ulko-ovea, kun pannuhuoneet, terassit, parvekkeet sun muut lasketaan, ja kaikki paitsi yksi ovat alkuperäisiä 80-luvun tekeleitä. Vanhat ovet ovat ajan hengen mukaisesti umpiovia, mikä on vaikkapa terassin ovessa nykysilmään täysin järjetön valinta. Nyt suurin osa niistä vaihdetaan ikkunallisiksi, ja yksi turha ulko-ovi vaihdetaan suureksi kiinteäksi ikkunaksi, joka tulee olemaan upea.

Kylmiöön ei ole eristeiden purkamisen jälkeen kajottu, koska saimme kiinni korjausrakennuskonsultin, joka lupasi tulla vilkaisemaan ihan ilmaiseksi että mikä homma. Taka-ajatuksena oli arvatenkin saada firmalle keikkaa, mutta eipä siinä mitään, neuvoja ja ammattilaisia tässä tarvitaan ja voidaan niistä maksaakin. Kiersimme kellarin ja tutkiskelimme kylmiötä, mikä johti selkeään johtopäätökseen. Ongelma on kellarin yhteen tiiliseinään nouseva kosteus, joka on varsin vähäistä ja sinänsä harmitonta, mutta se on kastellut seinien päällystykseen käytetyn hienotasoitteen niistä kohdista, joissa seinäpinta ei pääse tuulettumaan, eli juurikin kylmiön eristeiden takaa ja umpinaisen porraskaapin sisäpuolelta.

Märkä tasoite haisee voimakkaan kemialliselta ja tuntui jopa sormiin tahmealta, vaikka se oli läästitty seinään aikoja sitten. Lisäksi kylmiön lattian alla olevan muovimaton liima on voinut kostua kondensaation takia, mikä tuottaa mahdollisesti osan hajusta. Mitään home- tai muun vaurion merkkejä ei havaittu, jos ei lasketa eristeitä vasten olleiden kipsilevyjen pintoja. Ainakin konsultti itse oli vakuuttunut siitä, että jos rakenteissa jotain sellaista vikaa olisi, niin hän sen kyllä haistaisi. Kun saamme kylmiön purettua harkko-, betoni-, ja tiilipintoihin asti, saapuu firma hiomaan ja desinfioimaan kivipinnat sekä kuivattamaan kylmiöhuoneen ja porraskaapin rakenteet.

Kellarin omnipresentti muovimatto sai konsultilta varovaisen ehdollisen hyväksynnän. Suunnitelma on porata lattian betonilaattaan muutama koereikä, antaa kosteuden tasaantua pari päivää, ja sitten mitata reikien kautta laatan kosteus, jolloin saadaan luotettavat lukemat. Jos kosteutta ei ole, niin 40 vuotta lattiaa koristanut muovimatto ja sen päällä olevat materiaalit saavat jäädä niille sijoilleen. Muussa tapauksessa suositeltu toimintamalli on muovimaton poisto, lattioiden hionta ja kuivatus, ja lopuksi päällystäminen jollain hengittävällä materiaalilla. Erilaisia epoksipohjaisia kosteutta läpäiseviä lattiamateriaaleja on monia, ja osa jopa näyttää kelvolliselta. Toivotaan kuitenkin, että laatta on kuiva, koska silloin se tulee sellaisena pysymäänkin, ja rakennusvirheeksi luokiteltava muovimatto maanvaraisen laatan päällä saa evidenssipohjaisen synninpäästön.

Viikon lopuksi tavattiin vielä LVI-suunnittelija, joka suunnittelee käyttövesijohtojen uusimisen sekä ilmanvaihtoremontin vaatimat muutostyöt. Jälleen kerran pääsimme esittelemään koko talon, ja keskustelun aiheet liittyivät tilojen käyttötarkoitukseen, suunnitelmissa oleviin muutoksiin, ja toiveisiin ilmanvaihdon suhteen. Yhteinen sävel löytyi nopeasti, ja kaikki merkit viittaavat siihen että saatiin oikea mies tehtävään. Vesijohtojen uusiminen on peruskauraa, ja ne pari kylpyhuonetta joiden pintamateriaalit haluaisimme säästää pitäisi saada hoidettua siististi pintoja rikkomatta. Erinomaista.

Ilmanvaihdon kanssa liikkuvia osia on paljon. Mennäänkö yhdellä vai useammalla IV-koneella, minne koneet sijoitetaan, mistä tuloilma, minne poistoilma, minne kanavistot piilotetaan? Kellari ja ylin kerros ovat tavallaan helppoja, koska kellarissa siistit putket katonrajassa eivät haittaa, ja ylimmässä kerroksessa kanavat voivat kulkea yläpohjassa, jolloin mitään vaakavetoja ei tarvitse tehdä sisätiloihin. Murheenkryyni on keskimmäinen kerros, jossa ei varmastikaan selvitä ilman joitain kotelointeja, mutta suunnittelijalla oli oikea asenne ongelmanratkaisuun ja päässä alkoi selvästi heti raksuttaa. Sovimme, että kunhan hän on parin viikon päästä saanut pyöriteltyä ja mallinnettua hiukan eri vaihtoehtoja, niin tavataan uudestaan. Tästä tulee vielä hyvä.