Quo vadis, aqua?

1.7.2026

Vuodonetsijä saapui talolle puolen päivän aikaan ja aloitti salapoliisityön. Uunin purkajilta pyydettiin puolen tunnin työrauha, koska olennainen osa putkien tutkimista oli niiden kuuntelu kosketusmikrofonin ja kuulokkeiden avulla. Piikkausvasaran pauke kuulemma hankaloittaa työtä, koska ääni kantautuu putkia pitkin ja päätyy moninkertaisesti vahvistettuna epäonnisen vuodonetsijän kuulokkeisiin.

Pannuhuone konfiguroitiin niin, että vettä vuosi jonkin verran, minkä jälkeen talon vesipisteet kierrettiin ja näkyviä putkia kuulosteltiin. En kysellyt väliaikatietoja, mutta ei mies kovin huolestuneelta vaikuttanut. Ehkä se oli se vuotava lämmönvaihdin?

Kierroksen lopuksi palattiin pannuhuoneeseen, ja lämmönvaihdinkompleksin putket käytiin mikrofonin kanssa läpi. Lopuksi lausuttiin tuomio: lämminvesikierron varoventtiili on rikki ja valuttaa vettä koko ajan. Veroventtiili oli pieni punainen nupikka, josta lähti puutarhaletkun tapainen suoraan pannuhuoneen lattiakaivoon. Kun vuodonetsijä nosti letkun voitonriemuisesti kaivosta esille, niin sieltä todellakin lirutti vettä koko ajan.

Hyviä uutisia, siis. Vesi ei ollut kadonnut rakenteisiin tai edes maaperään, vaan valunut hallitusti viemäriin, eikä rikkinäinen osa ollut kallis ja hankalasti vaihdettava lämmönvaihdin, vaan muutaman kympin hintainen nökäre, jonka kuka tahansa putkimies vaihtaa käden käänteessä. Vuodonetsijältä ei löytynyt halukkuutta eikä vakuutuksia putkimiehen hommiin, vaan hänen osuutensa loppui tähän ja loma kutsui. Eri ammattikunta, kuten arvelinkin.

Soitin ilouutisen edelliselle omistajalle, joka oli vähintään yhtä huojentunut lopputuloksesta kuin minäkin. Lyhyt raportti vuodonetsinnästä saapui sekä minulle että edelliselle omistajalle, ja lasku lähti sovitusti suoraan edelliselle omistajalle, joka maksattaa sen vakuutusyhtiöllään.

Loppupäivästä purimme vielä kylmiön ovirakenteet. Huurre-vuoristologolla varustettu ovi kannettiin autotalliin pois tieltä, ja metalliset karmit jätettiin kylmiön lattialle muun ryönän sekaan seuraavaa sorttikeikkaa odottamaan. Kylmiön purku alkaa olla viimeistelyä vaille valmis.